Torilla tavataan!


Niin kuin hyvissä häissä, myös Jaakon Päivillä on oiva sekoitus vanhaa ja uutta, lainattua ja sinistä: on Wanhanajan tori ja Suurkirppis, maistiaisia uunituoreesta Skymning Gryning -oratoriosta, Keski-Suomesta lainattu Huutokauppakeisari ja bluesia Koulupuistossa. 

"Miten ihmeessä saan ajan riittämään kaikkiin Jaakon Päivien kiinnostaviin rientoihin", huokailee Sven tavatessamme Fiikan terassilla Pietarsaaren kävelykadulla. Positiivisessa ongelmassa ja sen luovassa ratkaisussa toimii apuna kesätapahtuman verkkosivujen lisäksi painettu ohjelmalehtinen, joka helpottaa valintoja. Svenille tosin tärkein tiedonlähde on Jaakon Päivien uusi mobiilisovellus, jonka kautta tapahtumien seuraaminen käy näppärästi. Heinäkuinen Pietarsaari kuhisee viikon ajan kesäteatteria, monenmoista musiikkia ja opastettuja kävelyitä, yhteislaulua, ohjattuja liikuntatuokioita ja paljon muuta.

Jaakon Päivät järjestetään jo 43. kertaa. Svenillä ei toki kokemuksia ole niin pitkältä ajalta, mutta perinteeksi hänen kesässään on jo muodostunut Wanhanajan tori, kaikenikäisille sopiva tapahtuma, jossa tarjolla on tarkasti valittuja sisustustuotteita ja ruokaa. Tunnelmaa luovat myös vanhan ajan malliin pukeutuneet myyjät. “Mahtavaa, että tapahtuma palaa tänä kesänä uudistetulle torille”, Sven iloitsee, “nyt ollaan taas kaupungin ytimessä”.

Teeveestä tuttu Suomen huutokauppakeisari puolisoineen sopii hyvin ohjelmaan paikkakunnalla, joka on kuulu hyvistä kirpputoreistaan ja myyjäisistään. Sven tietää, että maanantain vetonaulat Aki ja Heli Palsanmäki kiertävät huutokauppaamassa tavaraa ympäri Suomea. “Mahdanko uskaltaa itse tarjomaan, jos vaikka löytyisi tyylikästä hankittavaa poikamiesboxiini”, Sven pohdiskelee ja haukkaa samalla ison palan vastikään nimetystä Pietarsaaren nimikkoleivoksesta, josta kaupunkilaisten reseptien perusteella kilvoittelivat paikalliset kahvilat Fiika, Kaffia ja Majn jäätelökahvila.

Kaupungin kauniiseen Koulupuistoon Sven suuntaa ilman muuta useana päivänä seuraamaan esityksiä ja tapaamaan tuttavia. “Taidanpa kokeilla joogaa heti viikon aluksi! Sehän sopii meille trendikkäille, jotka seuraamme aikaamme.” "Etelä-Suomesta kaupunkiin saapuvat vieraat vien tutustumaan Pietarsaaren erikoisuuksiin: Moottorimuseoon, arktiseen Nanoq-museoon sekä Jakobstads Wapen -kaljaasiin ja sotakorvauslaiva Vegaan Vanhassa satamassa”, lupaa Sven. Eikä hätää, mikäli vieraat eivät puhu kotimaisia kieliä: Nanoq-esittelyjä on tarjolla myös englanniksi.

"Lauantaina 22.7 Strengbergin sisäpihalla, kauniin tupakkatehtaan varjossa, järjestetään voimannosto- ja penkkipunnerruskilpailut", vinkkaa Sven ja muistuttaa, että urheilullista on meno lauantaina toisaallakin: Joutsen campingillä kisataan rantalentopallossa ja kesäisestä ajankohdasta huolimatta ohjelmassa on myös hiihtoa: halukkaat pääsevät ottamaan mittaa maan eliittihiihtäjistä. Ja jos tanssi kiinnostaa, tiistaina 18.7. voi kävelykadulla osallistua maailman pisimpään menuettiin - opastusta on tarjolla työpajoissa. Sven hieman vielä epäröi, "mutta toisaalta kansantanssi- ja musiikki on aika coolia”, hän kuitenkin arvioi. Mukaan voi ilmoittautua niin soittajaksi kuin tanssijaksi, katsojiakin toki tapahtumalle halutaan!

Valokuvausta harrastava Sven odottaa myös Heijastus Pietarsaaresta -näyttelyä, joka koostuu valokuvaaja Dieter Berghmansin hienoista veteen heijastuvaa kaupunkia esittävistä kuvista. Näyttelyyn voi tutustua hiljattain kunnostetun Svenska Gårdenin viihtyisissä tiloissa. Sikurimuseon ympäristössä pääsee perjantaina kuvaamaan neulanreikäkameralla ja kehittämään ottamansa kuvat pimiössä. “Harvinainen mahdollisuus, pakkohan siihen on tarttua”, Sven innostuu.

Eikä tekeminen tähän lopu: “Parilla eurolla pääsee kiertelemään kaupungin katuja vaikka vanhalla paloautolla”, jatkaa Sven, kun on vauhtiin päässyt. Jakobstads Veteranbilssällskapin tarjoamat kierrokset starttaavat Runeberginpuistosta.

Keskiviikon karaokekilpailuun Sven ei ole osallistumassa, koska viettää kesäiltaa merellä, mutta mikäli hän olisi mukana, kuulisitte varmasti jonkin Svenin bravuureista, joihin lukeutuu muun muassa Mamban Vielä on kesää jäljellä. Vetäiskää te se Sven of Larsmon puolesta!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säihkettä ja pauketta elokuun yössä

Vaellusreittejä metsässä ja merenrannalla

Huoleton kesäpäivä hiekkarannalla